Espoon apteekki Grankullasta

Kauniaisten apteekiksi

Espoon ensimmäinen apteekki avattiin Kauniaisiin - silloiseen Grankullaan - vuonna 1914. Alueelle oli syntynyt uusi, pieni huvilayhdyskunta, joka oli kasvamassa. Kiinnostus osakeyhtiö Ab Grankullan myymiä tontteja kohtaan oli suurta, kun ”maalla asumisesta oli tullut nykyaikaista” ja haluttiin pois ”kivikaupungiksi muuttuneen Helsingin ahtaudesta, epäterveellisyydestä ja epäviihtyisyydestä”. Eikä kulkeminenkaan ollut ongelma, junalla pääsi töihin Helsinkiin ja muualle radan varteen.

Kauniaisten ensimmäinen apteekkari oli Georg Jansson. Hänet oli valittu Espoon kirkonkylään, aseman ja kirkon läheisyyteen perustettavan Espoon ensimmäisen apteekin apteekkariksi. Tarmokkaana miehenä hän sai senaatilta kuitenkin luvan, että apteekin sijaintipaikaksi tulikin Grankulla. Siitä tuli Espoon apteekki Grankulla.




Apteekkari Janssonin rakennuttama huvila ja apteekki 1960-luvun asussa.
Katso
lisää kuvia apteekkirakennuksesta

Espoo, johon uusi huvilayhdyskuntakin kuului, oli tuohon aikaan harvaan asuttua maalaispitäjää. Sen sijaan Grankullalle oli kehittymässä kaupunkimainen keskus. Sen asukkaat halusivat ja saivat rajoitetun itsehallinnon, kun senaatti myönsi Grankullalle vuonna 1915 taajaväkisen yhdyskunnan aseman. Apteekin perustamisen aikoihin Grankullan alueella asui runsas 1000 asukasta, vuonna 1917 asukkaita laskettiin olevan 1662. Espoon muut taajamat eivät juurikaan kasvaneet. Vuonna 1920 Grankullasta tulikin itsenäisen Suomen ensimmäinen itsenäinen kauppala. Grankullan suomenkielinen nimi Kauniainen virallistettiin 1949, sitä oli tosin käytetty jo 1930-luvulla. Vähitellen myös apteekin nimeksi vakiintui Kauniaisten apteekki – Grankulla apotek.

Espoon apteekki Grankulla alkoi palvella asiakkaitaan apteekkari Janssonin rakennuttaman huvilan päädyssä, lähellä rautatieasemaa. Sen osoitteeksi riitti ”aseman vieressä”.



Apteekista tuli tärkeä maamerkki koko kauppalan keskustalle. Huvilarakennus laajoine puutarhoineen oli puolestaan malliesimerkki ajan hengen mukaisesta huvilakaupungissa asumisen ihanteesta.Katso lisää apteekkarin puutarhasta.

Kauniaisten apteekki toimi samassa huvilarakennuksessa 58 vuotta, aina vuoteen 1972 asti. Sotien jälkeen alkanut voimakas modernisaatiokehitys ja kaupungistuminen vaikuttivat myös Kauniaisiin. Vuonna 1940 Kauniaisissa oli vajaat kaksi tuhatta asukasta, vuonna 1950 vajaat kaksi ja puoli tuhatta ja vuonna 1960 vain hiukan enemmän, mutta vuonna 1970 asukkaita oli jo yli kuusi tuhatta.

Myös Kauniaisten rakentamisessa alkoi tapahtua. Vuonna 1958 Hufvudstadsbladet kirjoitti, että ”uusimpien suunnitelmien mukaan Kauniaisista tulee huippumoderni city”. Arkkitehti, professori Otto-Iivari Meurmanilta tilattujen asemakaavojen mukaisesti Kauniaisiin rakennettiin myös kerros- ja rivitaloalueita, mm. kauppalaan liitetyn Kasavuoren alueelle. Kauniaisten keskusta uudistui täysin. Ensimmäinen ostoskeskus valmistui vuonna 1966 ja vuonna 1972 Kauniaisista tuli kaupunki. Seuraavana vuonna Kauniaisten enemmistökieleksi tuli suomi, tähän asti alueen väestö oli ollut enimmäkseen ruotsinkielistä.

Puutalo, joka oli rakennettu vuosisadan alun olosuhteiden mukaiseksi, ei kenties enää 1970-luvun alussa vastannut ajanmukaisen apteekkitoiminnan vaatimuksia. Neljä apteekkaria oli ehtinyt olla luotsaamassa sen toimintaa ja isoja muutoksia oli tapahtunut myös apteekin toiminnassa. Vuonna 1972 Kauniaisten apteekki muuttikin keskustan ostoskeskukseen ns. Säästöpankin taloon.




Lääkkeiden valmistusta apteekin alkuaikoina

Grankullan apteekin alkuaikoina lähes kaikki lääkkeet valmistettiin apteekissa. Katso kuvia lääkkeiden valmistuksesta. Tämä koski sekä lääkärin reseptillä määräämiä lääkkeitä että niitä, joita sai ostaa ilman reseptiä. Niinpä lääkkeiden valmistamiseen ja lääkkeiden raaka-aineiden säilyttämiseen tarvittiin myös Kauniaisissa monenlaisia tiloja ja varastoja. Mutta apteekin toimitushuone tai ”offisiini” oli omistettu pääasiassa asiakkaiden palvelemiseen.


Yllä oleva valokuva Kauniaisten apteekin asiakastilasta on puuhuvilassa toimineen apteekin myöhäisemmiltä vuosikymmeniltä. Kassakone on jo selvästi uusittu, sen edeltäjä oli suurikokoinen ja koristeellinen, veivattava laite. Myös valaistusta on uusittu.

Vuonna 1914 vain kaksi prosenttia reseptilääkkeistä oli peräisin lääketehtaista. Vähitellen tehdasvalmisteisten lääkkeiden osuus alkoi kuitenkin kasvaa. 1960-luvulla reseptilääkkeiden osuudesta jo 90 % arvellaan valmistetun lääketehtaissa. Myös Kauniaisten puuhuvilassa sijaitsevassa apteekissa paikan päällä, ”in situ”, valmistettavien lääkkeiden osuus väheni ajan mittaan. Kaksi siellä toiminutta farmaseuttia muistaa valmistaneensa eniten yskänlääkkeitä, vatsalääkkeitä, salvoja ja pillereitä. Myös eläinlääkkeitä tehtiin paljon. Ja työn oli edettävä ripeästi, 1950-luvulla assistentin piti pystyä valmistamaan kymmenen reseptiä tunnissa. Kauniaisissa myös juna-aikataulut oli otettava huomioon, sillä esimerkiksi tohtori Zachariaksen vastaanotollaan tarvitsemat lääkkeet lähetettiin junalla perille. Hänen laaja potilaspiirinsä kun ulottui Leppävaarasta aina Kirkkonummelle asti.

Työ vanhassa apteekissa oli myös fyysisesti raskasta. Kellareista piti hakea lääkkeitä ja lääkeaineita, joskus vain pieni voidepakkaus, joskus iso ”dammi” ('la grande damme', monen kymmenen litran pullo) tai tynnyri täynnä nestettä. Eikä ison pillerimäärän pyörittäminenkään ollut aivan kevyttä. Mutta tunnelma apteekissa oli mukava, vaikka esimerkiksi kalanmaksaöljypullojen täyttäminen ei ollutkaan niin miellyttävää sen vastenmielisen hajun takia. Kuten eivät yleensäkään vaatteisiin, hiuksiin ja ihoon tarttuvat lääkeaineiden voimakkaat hajut.

Apteekin päivystysvelvollisuudesta seurasi myös yövuoroja. Farmaseutti Liisa Mäkipeska muistaa mm. erään päivystysvuoron, jossa myös hänen kolmivuotias tyttärensä oli mukana - oli nimittäin jouluaatto. Farmaseutti Ulla Grandell kertoo, että joskus 1940- tai 1950-luvulla apteekkiin murtauduttiinkin yövuoron aikana. Sen jälkeen yöpäivystys ratkaistiin niin, että päivystäjiä oli aina kaksi. Kauniaisten apteekin yöpäivystyksessä apteekkia tarvitseva asiakas oli päästettävä sisään asiakastilaan, koska erillistä yöpäivystysluukkua ei ollut.

Ulla Grandell toteaa kuitenkin, että yleisesti ottaen Kauniaisissa saattoi tuolloin tuntea olonsa hyvinkin leppoisaksi ja turvalliseksi. Hän muistaa, miten jo iäkäs apteekkari Jansson otti päivän päätteeksi setelinipun kassakoneesta ja käveli tohvelit jalassa, setelinippu kädessään viemään rahat pankkiin. Pankki tosin sijaitsi apteekin viereisessä rakennuksessa.

Kauniaisten apteekki toimi aseman viereisessä puuhuvilassa lähes 60 vuotta. Sinä aikana neljä eri apteekkaria ehti luotsata sitä. Tuosta ajasta yli puolet apteekkarina toimi sen perustaja Georg Jansson (1914 – 1948). Hänen seuraajansa oli Kalervo Harjula, joka oli puuhuvilan apteekkarina runsaat kuusi vuotta (1948 – 1955). Sinä aikana Harjula hoiti myös lukuisia apteekkialan luottamus- ja selvitystehtäviä, joiden kerrotaan vaatineen kohtalaisen paljonkin hänen aikaansa. Kolmas apteekkari Allan Forsell ehti toimia Kauniaisten puuhuvilassa 14 vuotta (1955 – 1969). Neljännen apteekkarin, Carl Eric Olinin aikana apteekki toimi puuhuvilassa enää kaksi vuotta. Olinin lähes 30 vuoden urasta (1970 - 1999) pääosa tapahtui jo apteekin seuraavassa toimipaikassa, Kauniaisten ensimmäisessä ostoskeskuksessa.

Kaunis Grani-lehti ilmoitti, että apteekki muuttaa uusiin tiloihin ostoskeskukseen maaliskuun 16. päivänä vuonna 1972. Oli muuton ja muutosten aika.



Tämän sivun valokuvat:
K. Manninen / Apteekkariliiton kokoelmat